
Toista kertaa järjestetty Kestävän tulevaisuuden Sataedu -foorumi kokosi yhteen koulutuksen, työelämän ja kehittämistoimijoiden asiantuntijoita pohtimaan vastuullisuuden merkitystä muuttuvassa toimintaympäristössä. Tilaisuudessa vastuullisuutta tarkasteltiin strategian, työelämän, aluekehityksen ja koulutuksen arjen näkökulmista.
Ammatillisen koulutuksen vastuullisuustavoitteena on kasvattaa hyvinvoivia ja osaavia ammattilaisia sekä kehittää työelämää ja yhteiskuntaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä työelämän ja eri sidosryhmien kanssa.
Tilaisuuden työelämäpuheenvuorossa Honkajoki Oy:n Hanna Kenttä avasi, miten vastuullisuus näkyy yrityksen työntekijöiden arjessa. Hänen mukaansa vastuullisuus on paljon enemmän kuin strategioita tai raportointia. Se näkyy jokapäiväisessä työssä muun muassa turvallisuuden edistämisenä, resurssien viisaana käyttönä, kierrätyksenä, tiedonhallintana ja toiminnan jatkuvana kehittämisenä. Samalla korostui viesti siitä, että vastuullisuusosaaminen on nykyisin tärkeä työelämätaito kaikilla aloilla.
Tutkimuspäällikkö Mikko Lehtonen SAMKin Resurssiviisauden osaamiskeskuksesta esitteli Satakunnan Biolaakson toimintaa ja yhteistyöverkostoa. Verkosto tuo yhteen yrityksiä, oppilaitoksia ja kehittäjäorganisaatioita rakentamaan uusia ratkaisuja ruokaketjun, kiertotalouden ja vihreän siirtymän tarpeisiin. Puheenvuorossa nostettiin esiin myös tulevaisuuden osaamistarpeita, kuten kiertotalous-, data- ja tekoälyosaaminen.
Foorumissa esiteltiin myös KIEPPI 2.0 -hankkeessa toteutettavaa yritysyhteistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden työelämässä tarvittavaa kestävyysosaamista. Yhteistyön avulla opiskelijat pääsevät näkemään, kuinka vihreä siirtymä näkyy käytännössä eri yrityksissä ja ammateissa sekä tutustumaan alueen yritysten vastuullisiin toimintatapoihin.
Päivän päätteeksi järjestetyssä Sataedun henkilöstön paneelikeskustelussa pohdittiin vastuullisuuden merkitystä eri koulutusalojen arjessa. Keskustelussa nousivat esiin muun muassa turvallisuus, yhdenvertaisuus, opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi, vastuulliset hankinnat, työelämätaidot sekä ympäristövaikutusten huomioiminen päivittäisessä toiminnassa.
Paneelin keskeiseksi viestiksi nousi ajatus siitä, että Sataedun vastuullisuustyön ytimessä ovat ihmiset. Vastuullisuus näkyy päivittäin opiskelijoiden kohtaamisissa, ohjauksessa ja välittämisessä. Opiskelijoiden kasvun, oppimisen ja työelämäpolkujen tukeminen on keskeinen osa vastuullista toimintaa ja tulevaisuuden rakentamista.